Kenelle geenit kuuluvat?

Susanne Heiska
Projektipäällikkö
METLA
Punkaharju

Voiko kasvin keksiä? Kuka omistaa erikoisen puun perimän? Tai tarvitaanko näyttävän koristekasvin lisäämiseen pistokkaasta jonkun lupa? Saako tällaisia kasvullisen lisäyksen menetelmin syntyneitä ”kopioita” myydä, ja kenelle kaupallinen hyöty kuuluu? Näihin, ja moniin muihin hankalan oloisiin kysymyksiin olen törmännyt työssäni Metsäntutkimuslaitoksen Punkaharjun toimipaikassa toteutettavassa kasvullisen lisäyksen hankkeessa.

Kyseessä on kehittämishanke, jonka yhtenä tavoitteena on viedä metsänjalostuksen ja metsägenetiikan tutkimuksen tuloksia käytäntöön viherrakentamiseen soveltuvien kuusen erikoismuotojen tuotteistamisen ja kaupallistamisen keinoin.


Kuusen erikoismuodoista kestäviä koristepuita Pohjolan ankariin olosuhteisiin

Kuusen erikoismuodoista löytyy vaihtoehtoja yksittäispuiksi pieneen pihaan, mutta niitä voidaan käyttää myös näyttävinä ryhminä laajojen alueiden viherrakentamisessa. Koristekäyttöön soveltuvien, kotimaista alkuperää olevien ja siksi säänkestävien havupuiden saaminen markkinoille toisi kaivatun vaihtoehdon keskieurooppalaisen tuontitaimen käytölle. Ennen kuin kestävä kotimainen koristekuusi saadaan markkinoille, on ratkottava monta kysymystä. Pelkästään näyttävä ulkonäkö ei riitä, vaan puulajikkeen on sovelluttava kaupallisen tuotantomittakaavan edellyttämään massalisäykseen. Vastausten etsiminen yllä lueteltuihin omistus- ja käyttöoikeuskysymyksiin on myös olennainen osa tuotteistamista.

Kun puhutaan erikoismuodosta, tarkoitetaan yksilöä, jonka ulkonäkö poikkeaa lajin päätyypistä erityisen paljon. Erilaisia erikoismuotoja löydetään kuusella verrattain usein, mutta vain jotkin erikoisominaisuudet ovat koristeellisia. Koristeominaisuudet voivat liittyä esim. latvuksen kasvutapaan tai neulasten väriin. Erikoisen ulkoasun aiheuttaa mutaatio, muutos perintötekijöissä. Erikoisominaisuudet ovat usein väistyvän perintötekijän aiheuttamia, minkä vuoksi niiden siirtyminen siemenjälkeläisiin on harvinaista. Vielä harvinaisempaa on, että koristeellisia erikoisominaisuuksia onnistutaan yhdistelemään risteytyksin. Oman haasteensa kuusen lisäämiselle asettaa sen epäsäännöllinen kukkiminen. Hyviä siemenvuosia on harvoin. Sen vuoksi kasvullinen lisäys onkin yleensä ainoa vaihtoehto kuusen erikoismuotojen lisäämiseen.

Kasvullisesta lisäyksestä tuotantovaihtoehto kaupalliseen mittakaavaan

Kaupalliseen mittakaavaan kasvullisen lisäyksen menetelmistä sopisivat oksapistokkaiden juurrutus tai solukkoviljely. Oksapistokkaita juurruttamalla emokasvin perimä saadaan siirtymään muuttumattomana jälkeläisiin. Kaikki pistokkaat eivät kuitenkaan juurru. Erityisesti vanhoista emopuista otettujen pistokasoksien juurruttaminen on hankalaa. Erikoismuotojen lisääminen pistokkaista kaupallisen tuotannon edellyttämässä mittakaavassa edellyttäisi, että emotarhojen lisäysmateriaalia pidettäisiin jatkuvasti nuorena. Kerran vanhaksi kasvanutta puuta ei voi enää nuorentaa.

Kuusen solukkolisäyksessä lähtömateriaalina käytetään kahden tunnetun puun risteytyksestä saatua siemenalkiota. Alkiosta saatua solukkoa monistetaan laboratoriossa keinotekoisella kasvualustalla ja lopulta kasvuolosuhteita säätelemällä solukko saadaan kasvatettua pieniksi taimiksi. Se, onnistuiko risteytysvanhempien haluttujen ominaisuuksien siirtyminen lähtömateriaalina olleeseen siemeneen, selviää vasta, kun solukkoviljellyt taimet kasvavat suuremmiksi. Neulasten erikoinen väri voi ilmetä jo ensimmäisenä kasvukautena, mutta kasvutavan selvittäminen edellyttää useamman vuoden testikasvatusta. Testikasvatuksen ajan lisäyssolukon monistumiskapasiteettia on ylläpidettävä laboratoriossa. Solukko säilyy syväjäädytettynä nestetypessä pitkiäkin aikoja.

Näyttävien lajikkeiden jalostustyö, testaus ja lisäysmenetelmien löytäminen vaativat vuosikymmenten tutkimustyötä. Kun valmis lajike lasketaan markkinoille, voi se kuitenkin karata helposti käsistä. Kasvullisesti lisätyt yksilöt ovat nimittäin perimältään emokasvin kopioita, joita voidaan käyttää taas uusien ”kopioiden” lisäyslähteinä. Kun kasvullisesti lisättävän kasvin lisäysmateriaalin on laskenut kerran markkinoille, on sen leviämiseen enää vaikea vaikuttaa. Lisäysaineisto leviää helposti myös valtakunnanrajojen ulkopuolelle. Jalostusmaksua tai muuta taloudellista hyötyä jalostustyöstä on mahdotonta periä jälkikäteen ja jalostajan toivoma taloudellinen korvaus vuosien panostuksesta jalostustyöhön on vaarassa jäädä saamatta.

Kasvinjalostajanoikeuksilla suoja lajikkeelle

Kasveja ei voi patentoida, eikä niille voida hakea mallisuojaa.  Sen sijaan niille voidaan hakea kasvinjalostajanoikeutta, eli kasvilajikkeisiin sovellettavaa patentin kaltaista tekijänoikeussuojaa, joka antaa jalostajalle oikeuden päättää lajikkeen kaupallisesta hyödyntämisestä. Lainsäädäntö tai valvonta eivät puutu kasvinjalostajanoikeuksilla suojatun lajikkeen kaupalliseen hyödyntämiseen, vaan lajikkeen kaupallisesta käytöstä on sovittava oikeudenomistajan ja toisen osapuolen, esim. taimikasvattajan tai kauppiaan välisellä yksityisoikeudellisella sopimuksella.

Kasvinjalostajanoikeuksia voi hakea kansallisina tai koko EU:n alueella voimassa olevina Yhteisön kasvinjalostajanoikeuksina. Jotta kasvilajikkeelle voi saada kasvinjalostajanoikeuden, sen on pitänyt syntyä jalostuksen tuloksena, pelkkä erikoisen kasvin löytäminen luonnosta ei riitä osoitukseksi jalostustyöstä. Lisäksi lajikkeen on oltava uusi, ja sen on erotuttava selvästi saman lajin muista lajikkeista. Ennen kuin kasvinjalostajanoikeuksia voidaan myöntää, lajikkeen erottuvuus ja ominaisuuksien pysyvyys testataan kullekin lajille erikseen sertifioidussa virallisessa testilaitoksessa. Kuusen testilaitokset sijaitsevat Saksassa ja Puolassa. Laitoksesta riippuen kuusen lajiketestaus kestää 2-3 vuotta.

Kuusella Yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien hakuprosessiin liittyvien hakemus- testaus- ja vuosimaksujen summa on noin 5 000 €. Kasvinjalostajanoikeudet voi saada enintään 30 vuodeksi. Kasvinjalostajanoikeuksien ylläpito edellyttää kuitenkin n. 300 €:n ylläpitomaksun suorittamista vuosittain. Kasvinjalostajanoikeuksien hakuprosessi on kehitetty nykyiselleen lähinnä yksivuotisia peltokasveja ajatellen. Metsäpuille kasvinjalostajanoikeuksia ei ole juuri haettu, sillä prosessia on pidetty kalliina. Metsäpuiden valinta- ja jalostustyö on hidasta ja puiden elinikä on usein kasvinjalostajanoikeuksilla saadun tekijänoikeussuojan kestoa pidempi. Myös valvonnan ja jalostusmaksujen keräyskoneiston ylläpidon on arveltu olevan työläs. Jonkin erityisen näyttävän kuusen erikoismuodon kohdalla jalostajanoikeuksien ylläpitämisestä aiheutuvat vuosimaksut olisi ehkä kuitenkin mahdollista kattaa lajikkeen kaupallisilta lisääjiltä tai myyjiltä perittävin jalostusmaksuin.

Selvyyttä kasvinjalostajanoikeuksiin ’Punahilkan’ tapausta puntaroimalla

Suomessa ei olla koskaan haettu kasvinjalostajanoikeuksia kuuselle. Meidän kuusilajillemme (Picea abies (L.) Karst.) sopivia esimerkkitapauksia ei löydy montaa muualtakaan Euroopasta. Nyt Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) Punkaharjun toimipaikassa on laitettu vireille prosessi, jossa haetaan Yhteisön kasvinjalostajanoikeudet ’Punahilkalle’, kotimaista alkuperää olevalle, koriste- ja viherrakennuskäyttöön jalostetulle kuusen erikoismuodolle. Hakuprosessin edetessä Metlassa kerätään kokemusta jota voidaan hyödyntää jatkossakin ratkottaessa metsäpuiden sekä koristekasvien jalostustyöhön liittyviä immateriaalioikeudellisia näkökohtia.

Lajikenimi ’Punahilkka’ on kuvaava, sillä lajikkeen erikoisena piirteenä on tiivis, kartiomainen kasvutapa. Myös neulasten väri on erikoinen. ’Punahilkan’ nuoret neulaset hohtavat alkukesän auringossa purppuraa. Näyttävä ominaisuusyhdistelmä on saatu aikaiseksi risteytyksestä, jossa tuulenpesäkuusi risteytettiin purppurakuusesta kerätyllä siitepölyllä. Kun kasvinjalostajanoikeuksien hakuprosessin edellyttämät vaiheet on selvitetty ’Punahilkan’ esimerkkitapauksesta, tämä viehättävä pikkupuu sopiikin erinomaisesti seuraavan vaiheen pilotointiin. Siinä olisi selvitettävä, kuinka jalostajanmaksut tai royaltit saataisiin suunnattua jalostustyöhön tai jalostajanoikeuksien ylläpidon kustannuksiin ilman, että ne hukkuisivat raskaaseen hallintokoneistoon.

Koristepuilla testattua suojausta voitaisiin soveltaa laajemminkin eri tarkoituksiin jalostetuille arvopuille

’Punahilkan’ pilottitapauksesta saadaan varmasti arvokasta tietoa siitä, kuinka työläs kasvinjalostajanoikeuksien hakuprosessi lopulta onkaan. Jo nyt, pilotin alkuvaiheessa kertyneen kokemuksen perusteella on selvinnyt, että työtä on paljon. Lajikkeen suojaamiseen näin järein menetelmin kannattanee jatkossakin ryhtyä vain sellaisten lajikkeiden kohdalla, joilla uskotaan varmasti olevan vetoa markkinoilla. Käynnissä olevassa hakuprosessissa saadaan epäilemättä selville hankalimmat vaiheet, joita voidaan jatkossa tehdä yksinkertaisemmin. Toiveissani myös on, että prosessi toisi edetessään uusia ajatuksia muista mahdollisista tavoista suojata metsänjalostajan tekemä työ. Jatkossa näitä suojausmenetelmiä tarvitaan varmasti yhä enemmän.

Metsägenetiikan tutkimus kehittää jatkuvasti puiden laatuominaisuuksia sekä uusia mahdollisuuksia tuottaa esim. arvokkaita uuteaineita metsäpuissa. Kun nämä lisäarvoa metsänviljelyyn tuovat arvopuut ovat valmiita markkinoille, pitäisi arvopuiden kaupalliseen levittämiseen ja niistä saatavaan hyödynjakoon olla työkalut valmiina.   Tutkimusta ja metsänjalostusta tehdään pitkälti julkisin varoin, kansallisella budjetilla. Myös yhteiskunnan varoilla erilaisiin käyttötarkoituksiin jalostettujen arvopuiden suojaamiseen olisi kiinnitettävä huomiota, etteivät hyödyt karkaisi ulkomaille, vaan meillä tehdyt innovaatiot ja pitkän tähtäimen panostus tulevaisuuden metsiin sekä metsistä saatavien tuotteiden kehittämiseen saataisiin hyödynnettyä uusiksi, kotimaista biotaloutta tukeviksi ratkaisuiksi. Nykyistä kasvinjalostajanoikeutta paremmin soveltuvan menetelmän löytyminen erikois- ja arvopuiden suojaamiseen olisi tässä suuri askel.  Toimivan suojausmekanismin avulla meillä tehty eri tarkoituksia varten jalostettujen lajikkeiden ja arvopuiden kehitystyö voitaisiin saada tukemaan kilpailukykyämme kansainvälisillä markkinoilla entistä paremmin.

Kirjoittaja Susanne Heiska toimii projektipäällikkönä Metlan Punkaharjun toimipaikassa toteutettavassa ”Kasvullinen lisäys – osaamista ja teknologiaa biotalouden tueksi” -hankkeessa

Etelä-Savon maakuntaliitto tukee havupuiden kasvullisen lisäyksen menetelmäkehitystä Euroopan aluekehitysrahastosta

Metsänjalostussäätiö tukee kuusen kasvinjalostajanoikeuksien hakuprosessin pilotointia

Linkki Metlan tiedotteeseen tässä.