Savonlinnan opettajankoulutuksen 60-vuotisesta taipaleesta

Mikko Ripatti

Johtava rehtori

Savonlinnan normaalikoulu

Seminaarin toiminnan käynnistymisestä Savonlinnassa tuli kesällä 2012 kuluneeksi 60 vuotta. Juuret ulottuvat suomalaisen opettajankoulutuksen historiaan. 1870-luvulla kansakoulujen määrä alkoi lisääntyä ja opettajantarve kasvaa. Jyväskylän seminaari oli perustettu v. 1863. Sitten perustettiin ruotsinkieliset seminaarit Tammisaareen ja Uuteenkaarlepyyhyn. Varkauden tehtaansaarnaaja, pastori A. G. Westerlund teki vuoden 1872 valtiopäivillä esityksen, että uusi yhdistetty suomenkielinen seminaari perustettaisiin ja sijoitettaisiin Savonlinnaan. Kuopion kaupungin pormestari K. Fabritius puolestaan ehdotti sijoituspaikaksi Kuopiota.

Kouluylihallitus kannatti Savonlinnaa, koska ehdotuksen takana oli itsensä Uno Cygnaeuksen vankkumaton mielipide. Savonlinna sopi seminaarikaupungiksi historiallisten perinteittensä, sijaintinsa ja hyvien kulkuyhteyksien vuoksi. Kaupunki oli myös luvannut seminaarin perustamiseksi 50 000 markkaa ja seminaarin tarvitsemat maa-alueet. Cygnaeuksen ja kouluylihallituksen esitys kaatui kuitenkin vuoden 1878 valtiopäivillä. Sijoituspaikaksi tuli Sortavala. Päätöstä perusteltiin vetoamalla kansallisiin syihin, Karjalan sivistystarpeeseen sekä alueen sitomiseen muun Suomen vaikutuspiiriin.

Toisen kerran Savonlinnaa ehdotettiin seminaarikaupungiksi, kun Suomeen oltiin säätämässä yleistä oppivelvollisuutta. Lauri Ingmanin hallituksen opetusministeri Mikael Soininen asetti v. 1919 seminaarikomitean, jonka puheenjohtajaksi tuli K. A. Franssila. Komitean verraten laajassa vuoden 1922 mietinnössä esitettiin muutoksia seminaarien toimintaan ja niiden uudelleen organisointiin. Tähtäimessä oli nyt opettajasivistyksen kohottaminen. Tätä varten olisi perustettava yksi uusi seminaari tyydyttämään Itä- ja Kaakkois-Suomen väestötarpeita. Verrattuna ”sellaiseen sotilaskaupunkiin kuin Lappeenranta tai sellaiseen kalliiseen suurkaupunkiin kuin Viipuri”, oli komitean mukaan ”ehdoton etusija Savonlinnalla”. Seminaarikaupungiksi Savonlinna sopisi erityisesti ”keskeisen asemansa, rautatie- ja laivankulun sekä ihanan ympäristönsä vuoksi”. Juuri toimintaympäristöllä katsottiin olevan keskeinen merkitys opiskelijoiden eettisen ja esteettisen kasvun ja opettajapersoonan kehittämisen kannalta. Seminaari jäi kuitenkin tälläkin kertaa perustamatta lähinnä valtiontaloudellisista syistä.

Monet syyt johtivat siihen, että Savonlinna sai 60 vuotta sitten oman opettajaseminaarin. Sortavala oli menetetty. Jälleenrakennus tarkoitti myös kouluolojen uudelleen järjestämistä. Suurten ikäluokkien myötä syntyi huutava opettajapula. Kun vuonna 1944 syntyneiden määrä oli 79 000, niin v. 1947 ylitettiin jo 108 000 syntyneen määrä. Luovutetuille alueille oli jäänyt yli 500 kansakoulua ja yli 1700 opettajaa oli sijoitettava uudelleen. Opettajatarvetta lisäsi myös luokkakoon pienentäminen 1-2. luokkien osalta 40:stä 34:ään ja 3-4. luokkien osalta 50:stä 40:een.

Seminaarin perustaminen Savonlinnaan ja Etelä-Savoon oli laajamittaisen alueellisen vaikuttamisen ja yhteistyön seurausta. Perustamista edelsi Kaarlo Saarialhon komitean työskentely. Komitea julkaisi 1. osamietintönsä v. 1945 ja toisen v. 1947.  Opettajanvalmistusta ohjasivat edelleen vuoden 1866 vanhentuneet säädökset, kun yhteiskunnan muuttuminen tuosta ajasta edellytti opettajasivistyksen perusteellista kohottamista. Komitea otti selkeän kannan seminaarin perustamisesta Itä-Suomeen; se korvaisi Sortavalan seminaarin. Seminaarin sijoituspaikkaan se ei ottanut kantaa, mutta 1. komiteamietinnön karttakuvaan oli piirretty kysymysmerkki Joensuun kohdalle.

Itä-Suomella oli edessään aluepoliittinen vääntö. Ensimmäisinä riensivät liikkeelle Varkaus ja Joensuu, sitten Imatra ja Lappeenranta. Savonlinnassa herättiin jälkijunassa. Silloinen kaupunginsihteeri Ensio Häyrinen tarttui härkää sarvista. Muita paikallisia puuhamiehiä olivat kaupunkineuvos Ensio Kekomäki, kansanedustaja Toivo Halonen, pankinjohtaja Y. Siilänen sekä Savonlinnan lyseon rehtori Veikko Ervola. Kerimäkeläisen kansanedustaja Aino Luostarisen teki v. 1947 eduskunta-aloitteen Itä-Suomen väliaikaisen seminaarin toiminnan alkamisesta Savonlinnan kaupungissa. Myös Joensuun puolesta tehtiin eduskunta-aloite. Kilpailu oli kova. Luostarinen uusi helmikuussa 1949 aloitteensa naisopettajaseminaarin ja talousopettajain valmennuslaitoksen perustamisesta Savonlinnaan. Esityksen allekirjoitti yhteensä 68 kansanedustajaa. Tieto Savonlinnaan perustettavasta seminaarista saavutti ensimmäisenä Ervolan, joka 30.9.1949 pidetyssä Savonlinnan kaupunginvaltuuston kokouksessa ilmoitti saaneensa tiedon asiasta. Seminaarin saamiseen liittyi tarmokas alueellinen ja maakunnallinen toiminta, mutta myös pyrkimys entistä tasapuolisempaan alue- ja kulttuuripolitiikkaan. Savonlinnan seminaarin toiminta alkoi valtioneuvoston päätöksellä vuonna 1952. Se perustettiin virallisesti 27.2.1953 annetulla asetuksella, joka määräsi keskikoulun seminaariin pääsyn vähimmäispohjaksi.  

Seminaari toimi vuoteen 1960 väliaikaisissa tiloissa Puistokadun kansakoulussa, osittain myös entisissä kulkutautisairaalan tiloissa kotitalousopettajien koulutuksen käynnistyttyä vuoden 1957 alusta. Seminaarin päärakennus Heikinpohjassa vihittiin käyttöön v. 1960. Kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana rakennettiin Savonlinnan opettajankoulutuksen infrastruktuuri:  päärakennus, koulu sekä opiskelija-asuntolat. Savonlinnan seminaarin johtajana ja rehtorina koko sen olemassaolon ajan toiminut Anna Kekkonen teki tässä valtavan työn. Savonlinnan seminaarin toiminta päättyi heinäkuussa 1973. Opettajanvalmistus siirtyi Joensuun korkeakoulun alaiseksi 1.8.1973.

Ensimmäiset vuodet korkeakoulussa eivät olleet helppoja. Vastakkain olivat Savonlinnan seminaarin perintö ja uutta suuntaan hakeva korkeakouluperustainen opettajankoulutus. Savonlinnassa elettiin alkuvaiheessa epävarmoissa tunnelmissa, sillä Joensuun korkeakoulun valmistelutoimikunta oli esittänyt Itä-Suomen opettajankoulutuksen keskittämistä Joensuuhun. Paineita kohdistui myös pääkaupunkiseudulta, josta kyseenalaistettiin Savonlinnassa toteutettu aineenopettajien koulutus. Samaan aikaan opiskelijamäärät kasvoivat runsaasti ja tilanpuute oli huutava. 30 hengen ruokalassa aterioi 300 opiskelijaa. Laitoksen ensimmäisten johtajien Kari Tuunaisen, Martti T. Kuikan sekä Markku Suomalaisen oli suunnattava toimintaa uusille urille. Alkuvaikeuksien jälkeen toiminta uusissa rakenteissa kuitenkin laajeni ja vakiintui nopeasti. Opettajankoulutus Savonlinnassa kasvoi merkittävästi uusimuotoisen lastentarhanopettajakoulutuksen käynnistyttyä v. 1974. Joensuun korkeakoulun rakentamisen neuvottelukunnan työn tuloksena kampuksen rakennuskanta laajeni verraten ripeästi, sillä v. 1981 valmistui opettajankoulutuslaitoksen laajennusosa, v. 1982 päärakennuksen peruskorjaus, v. 1983 liikuntahalli, v. 1985 normaalikoulun laajennusosa ja v. 1986 normaalikoulun vanhan osan peruskorjaus. Myös uusia opiskelija-asuntoloita rakennettiin.

Mittava rakentaminen mahdollisti opiskelijoiden sisäänottomäärien kasvattamisen edelleen ja 1980-luvun lopulla opiskelijamäärät hipoivat jo tuhatta, kun seminaarivaiheen opiskelijamäärät olivat olleet 300 opiskelijan tietämillä. Kasvatusalan tutkinnon uudistaminen v. 1978 sekä Joensuun korkeakoulun muuttuminen yliopistoksi aiheuttivat muutoksia myös Savonlinnan opettajankoulutuslaitokseen. Aikaisempien osastoneuvostojen päätöksenteko siirtyi enenevässä määrin tiedekunnille. Savonlinnassa tämä koettiin päätöksenteon siirtymisenä Joensuuhun.  Osittain tämän seurauksena 1980-luvun lopulle tultaessa käytiinkin keskusteluja oman yliopiston saamiseksi Mikkelin lääniin. Uusia vakansseja perustettiin, osa entisiä lakkauttamalla. Koko 1980-luvun polttavimpia kysymyksiä oli professorin saaminen kehittämään ja tehostamaan laitoksen tutkimustoimintaa. Kasvatustieteen syventävistä opinnoista vastasivat pääasiallisesti apulaisprofessorit, mutta jatko-opintojen järjestämisen katsottiin edellyttävän professorin virkaa. Laitos sai ensimmäisen professorinsa v. 1987. Ensimmäinen laitokselta valmistunut jatkotutkielma, Markku Palovaaran lisensiaattityö valmistui v. 1987. Laitoksen ensimmäinen, nykyisen osastonjohtajamme, professori Pertti Väisäsen väitöstutkimus valmistui v. 1993.

2000-luvulle tultaessa Savonlinnan opettajankoulutuksen rakenteet kehittyivät laajamittaisesti Savonlinnan kampuksen eri EU-ohjelmien, rakentamis- ja kehittämishankkeiden myötä. Myös kampuksen hallintoa järjestettiin uudelleen. Koulutuksen kannalta merkittävimpiä uudistuksia olivat v. 2005 toteutettu valtakunnallinen tutkintojärjestelmän uudistaminen, kun EU:n jäsenmaissa tutkintojärjestelmää yhtenäistettiin. Hallinnon ja tutkimuksen kehittämisen kannalta merkittävin oli yliopistolain uudistaminen ja siirtyminen Itä-Suomen yliopistoon v. 2010 alusta alkaen. Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen toiminta päättyi ja se yhdistettiin yhdessä Joensuun okl:n kanssa Itä-Suomen yliopiston Filosofisen tiedekunnan alaiseksi soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastoksi. Uuden yliopiston ja yliopistolain rakenteissa opettajankoulutus Savonlinnassa on löytänyt uomansa. Viime vuosina hakijamäärät ja tutkimustoiminnan volyymit yliopiston ja kaupungin tuella ovat kasvaneet merkittävästi. Toiminnan päättymisen uhasta on noustu jälleen uuteen kukoistukseen.

Palaan lopuksi Savonlinnan opettajankoulutuksen ydinkysymykseen: Miksi täällä on opettajankoulutus? Opettajankoulutuksen perustaminen tänne oli monivaiheinen ja pitkä prosessi. Historiansa aikana sen toiminnan jatkuminen on ollut vaakalaudalla ainakin kolme kertaa: 1960-luvun lopulla sekä 1990-luvun ja 2010-luvun alussa. Kun toiminnan jatkumiseen liittyviä asiaperusteita tarkastelee historiallisen aineiston valossa, nousee esille ainakin kolme eri tekijää: opettajapersoonan kasvattaminen, opettajatarve sekä aluepolitiikka.

Opettajapersoonan kasvatuksen sijaan puhutaan nykyisin opettajan ammatillisesta kasvusta. Tässä Savonlinnalla on ollut ja on tulevaisuudessa etuna pienen yksikön etu: pietas – huolenpito! Opiskelija kohdataan yksilönä, täällä opiskelijat tuntevat toisensa, opiskelijat opettajansa ja opettajat opiskelijansa. Kohtaamisen kynnys on matala ja se on välitöntä. Savonlinna tarjoaa turvallisen ja lämpimän opiskeluympäristön, jossa opiskelijoilla on hyvä kehittyä ammattitaitoisiksi ja tasapainoisiksi opettajiksi.

Toinen on opettajatarve. Savonlinna perustettiin aikanaan vastaamaan huutavaan opettajatarpeeseen ja silmällä pitäen raja-alueiden ja harvaan asutun Suomen opettajatarvetta. Tämän hetken opettajatarveselvitys ennakoi merkittävää opettajatarpeen kasvua lähivuosille kaikilla niillä opettajankoulutuksen aloilla, jotka Savonlinnassa ovat edustettuina. Tarvetta tulee lisäämään entisestään kaavaillut luokkakokojen pienentäminen sekä kasvava maahanmuutto. Kasvava tarve on myös yhtenäisen perusopetuksen opettajien valmistukseen, jossa Savonlinnalla on mahdollisuus enenevässä määrin profiloitua erityisesti taito- ja taideaineisiin liittyen.

Kolmas, eli aluepolitiikka on monisyinen kokonaisuus. Globaali kilpailu suosii keskittämistä tukevia ratkaisuja, mutta suomalaisen yhteiskunnan koulutusjärjestelmän menestys on rakennettu juuri päinvastaisella hajautetulla rakenteella, jolla on saatu kattavasti käyttöön harvaan asutun maan eri osien lahjakkuusreservit. Savonlinna on enää toinen jäljellä olevista filiaaleista. Tämän voi nähdä jo kilpailuetuna. Toiminnassaan se kuuluu niiden harvojen joukkoon, jotka yhä etäällä emoyliopistostaan sijaitsevina jatkavat sitä perintöä, joka kiinnitti huomionsa opettajaksi opiskelevaan ja opettajapersoonan kehittymiseen. Asiaan kiinnitettiin vastikään huomiota Helsingin Sanomien kolumnissa, jossa käsiteltiin opettajan roolia. Kirjoituksessa viitattiin MIT:n rehtori Raphael Reifiin, joka pohti, millaisia opettajia heidän tulisi rekrytoida. MIT:n ja Harvardin visionäärien mukaan nykymaailmassa tarvittavia taitoja ovat nopea lukeminen, lähdekritiikki, aktiivinen kuuntelu, monikulttuurisuuden osaaminen, tunteiden käsittely ja monitahoinen vuorovaikutus. Näiden taitojen kehittymisessä olennaisinta ei ole tekniikka, vaan näitä taitoja tukeva oppimisympäristö ja opettaja. Opettaja, joka tuntee oppilaansa, välittää heistä ja ymmärtää, miten heitä on autettava eteenpäin. Erityisesti tässä näen Savonlinnassa tapahtuvan opettajankoulutuksen vahvuudet tulevaisuutta ajatellen.

Blogi-kirjoitus perustuu pitämääni puheeseen Savonlinnan opettajankoulutuksen 60-vuotijuhlapaneelissa pe 26.4.2013.

/KT Mikko Ripatti/

Johtava rehtori
Savonlinnan normaalikoulu
mikko.ripatti@uef.fi