Hulluus-seminaari 30.11.2018

 

Kirjassaan Hulluuden historia Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäinen korostaa hulluuden kulttuuri- ja aikasidonnaisuutta. Esimerkiksi antiikin tapa määritellä hulluus ei vastannut enää 1800-luvulla tulkintaa hulluudesta. Vastaavasti keskiaikaista hulluutta ilmentäneet riivaajat ja pirut eivät toimi enää tässä ajassa.

Lääketieteellä on parin viime vuosisadan ajan ollut keskeinen rooli hulluuden sekä mielen sairauksien määrittelyssä, mutta asiaan ovat vaikuttaneet merkittävästi myös uskonnot, lainsäädäntö, erilaiset kulttuuriset uskomusjärjestelmät sekä tavat.

Hulluus häiritsee meitä ns. tavallisia ihmisiä. Yhteiskunnan pyrkimys hulluuden ja ns. hullujen hoitamiseen on sen vuoksi nähty perusteltuna. Hoitamiseen on käytetty mm. eristämistä ja vapauden riistoa jopa tappamista. Yhteiskunnan ja hoitavan tahon soveltavat hoitomuodot ovat usein olleet varsin kyseenalaiset. Hulluuden kitkemiseen liittyi esim. 1600-luvun Euroopassa noitavainoa ja myöhemmin myös rotuhygieniaa pakkosterilisoinnin, ”hullujen huoneeseen” sijoittamisen sekä eutanasian muodoissa.

Vaikka mieli on järkkynyt, sen parantamispyrkimykset ovat tavallisesti olleet hyvin ruumiillisia. Mielen hoidossa  on saatettu soveltaa mm. pakkopaitaan panemista, kuppausta, laksatiiveja, oksennuslääkkeitä, lepoon pakottamista ja sähköshokkihoitoja. Kaikkein ongelmaisimmaksi hulluuden hoitomuodoksi muodostui kuitenkin 1950-luvulla yleistynyt lobotomia, jossa kirurgisin toimin yritettiin vaikuttaa potilaan persoonallisuuteen.

Aina viime aikoihin saakka mielen terveyteen liittyvät ongelmat on nähty jotenkin pelottavana ja muista sairauksista vahvasti poikkeavina, erityisiä ruumiiseen kohdistuvia hoitoja vaativina asioina.  Varsinkin nuorten kohdalla yleistyneet mielenterveyden häiriöt  ovat johtaneet etsimään syitä nuorten ulkopuolelta, erityisesti mielenterveyden kanssa painiskelevan nuoren omasta elämänhistoriasta ja kasvuympäristöstä sekä yhteiskunnan nuoriin kohdistavista suorista tai epäsuorista odotuksista. Mielen terveys nähdäänkin tänään kasvamassa määrin merkittävänä sosiaalisena ja yhteisöllisyyteen yhdistyvänä kysymyksenä.

Kirjallisuutta: Petteri Pietikäinen (2013) Hulluuden historia. Gaudeamus.